Papu

Uros (syntynyt arviolta huhtikuussa 2019)

Magdalle tuotiin steriloitavaksi pienikokoinen emokoira, joka oli synnyttänyt keväällä seitsemän pentua. Koiran omistaja pyysi Magdaa ottamaan pennut tai muuten ne hylättäisiin pellolle oman onnensa nojaan. Magda luonnollisesti otti pennut koiratarhalleen turvaan ja nyt näille kaikille etsitään omia koteja.

Papu on toinen lauman kahdesta pojasta. Papu on myös porukan pienin. Se painaa tällä hetkellä noin 4 kiloa ja se luultavasti jää myös aikuisena pieneksi. Koirien emo on pienikokoinen mutta isän koosta ei ole tietoa. Siitä syystä näiden pentujen tarkkaa kokoa aikuisena ei voida kuin arvailla.

Papu on hieman ujo, kun sitä ensimmäisen kerran lähestyy. Se kuitenkin antaa kiltisti koskea itseensä ja tulee syliin vaikka sitä hieman jännittää. Hetken saatuaan rapsutuksia se rentoutuu ja selkeästi nauttii kosketuksesta.

Papulle etsitään kotia, joka on sitoutunut pentukoiran kasvattamiseen positiivisella ja pitkäjänteisellä otteella. Koska Papu on tottunut elämään koiralaumassa, sille olisi varmasti mielekästä päästä kotiin, jossa sillä on koirakaveri tukemassa kotiutumista.

Monen asian opettelu, kuten sisäsiisteys ja hihnakäyttäytyminen, tulee vaatimaan adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa mutta Papusta saa varmasti aivan ihanan perheenjäsenen.

Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Papusta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.