Bruno

Bruno
Uros, kastroitu, noin 1-vuotias
Katso video Onnentassujen Facebookissa!
Romanialainen eläinsuojelija löysi Brunon, joka oli joutunut toisen kulkukoiran hyökkäämäksi. Brunolla oli puremajälkiä ihossaan mutta muuten se selvisi tapahtuneesta ilman isompia ruhjeita. Bruno oli löydettäessä aliravittu ja sen turkki oli ollut huonolla hoidolla. Bruno pääsi koirasuojalle turvaan ja sen iho on nyt hoidettu kuntoon.
Bruno on iloinen ja ihmisrakas poika, perusluonteentaan se on sosiaalinen ja utelias. Se on hyväntuulinen ja nokkela koira, joka koirasuojalla osallistuu kaikkeen touhuun mukaan. Se pitää ihmisistä ja tulee tarhan toiseen koirien kanssa hyvin toimeen.
Bruno painaa noin 7 kiloa ja se on pienikokoinen. Bruno painoi löydettäessä vain 5 kiloa mutta päivittäisellä ruokinnalla paino on noussut hyvin. Kaiken kokemansa jälkeen Bruno on tarkka ruuastaan ja ruokailutilanteessa sille on tärkeää turvata ruokarauha.
Brunolla on todennäköisesti ollut koti jossain vaiheessa ennen kadulle joutumistaan, koska monet kotikoiran elämään kuuluvat asiat sujuvat siltä luontevasti. Esim. autoilu sujuu Brunolta hyvin.
Vaikka Bruno vaikuttaakin valmiilta siirtymään oman kotiin, adoptoijan tulee varautua antamaan Brunolle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn voi vaatia adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.
Bruno on nuori ja aktiivinen koira, joka tarvitsee kodin jossa se saa riittävästi virikkeitä ja liikuntaa. Sen kodissa voisi hyvin olla muita koirakavereita leikkiseurana.
Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista koiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Brunosta, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituna.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.